perjantai 13. syyskuuta 2013

Mosse 1-vuotta

Meidän pentu täytti sitten tiistain ensimmäisen vuotensa. Miten aika meneekin niin nopsaa??

Mosse on meidän hömppä hymypoika, joka rakastaa suurella sydämellä. Mosse on nöyrä ja miellyttämisenhaluinen, ihana rakkauspakkaus, joka kanssa on aina mukava touhata. Mosse on aina valmis tekemään, ihan mitä vain. Ja ei sitä tarvitse kuin päin katsoa niin häntä alkaa heilua. Mosse tulee joka aamu hymyillen antamaan aamupusut ja kiemurtaa niin että aina alkaa naurattaa. Ja sen hammashymy on kyllä vertaansa vailla. Mosse on rento lötköttäjä joka makoilee usein selällään ja muutenkin kääntää massunsa usein rapsutettavaksi kun ohi kävelee. Eihän siinä voi kuin heltyä ja mennä rapsuttelemaan kun toinen massu pullollaan ja varpaat kippurassa vaan on niin söpö.

Mosse harjoittelee agilityä koirakoulu Fiiliksen riveissä ja onkin jo aika taitava. Vielä kun tämä ohjaaja pysyisi koiran perässä edes jotenkin päin nimittäin vauhtia tuolla koiralla kyllä riittää. Rakennettiin omalle pihalle muutamat hyppyesteet ja kepit sekä alastulon kontakti, rengas on myös tulossa. Niillä koitetaan treenata aina kun ehditään muistetaan ja jaksetaan.

Mosse on oppinut kesän aikana myös uimaan ja nauttiikin siitä valtavasti. Pyöräilyä ollaan alettu pikkuhiljaa harjoitella ja se on ollut Mosselle ihan superkivaa! Nafta on edelleen Mossen paras kaveri ja niiden leikkejä on aina yhtä huvittava seurata. Nafta on kiistaton pomo, vaikka Mosse onkin muutaman kerran koittanut missä se raja kulkee. Mosselle maistuu ruoka hyvin ja se tykkää järsiä luita. Lampaankorvat on uusin suosikki.

Mossella on nyt havaittavissa pienenpientä murrosiän kriisiä, sillä agilityssä vesikoira Pate on joutunut silmätikuksi. Myös lenkillä Mosse näkee välillä mörköjä ja vastaantulevillekkin pitää aika ajoin murista. Eipä tuo silti ole vielä mitään verrattuna Naftan murkkuikään... No kun kerran siitä selvittiin niin eiköhän Mossenkin murkkuaika tuosta tasaannu kun saa tarpeeksi harjoitusta ja ikää lisää.

Mosse on luonteeltaan pehmeä ja hellä. Sillä on aina viaton katse. Mosse on kiltti ja sopeutuvainen, vauhdikas ja villi. Mosse on meidän rakas pikku-pusuttelija ja syliinkäpertyjä, iloinen kultakimpale.

Hyvää synttäriä 1-vuotiaalle <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti