maanantai 21. tammikuuta 2013

Harrastuskipinä

Yhtäkkiä iski aivan vallaton harrastuskipinä. Mosse on ilmoitettu kahdelle eri pentukurssille, mutta kummastakaan ei ole vielä kuulunut, ollaanko päästy ryhmään. Kolmannen koirakoulun sivuja käyn melkein päivittäin katsomassa, sillä huhujen mukaan sielläkin alkaa vielä kevään aikana pentukurssi ja nuorten koirien kurssi. Mosselle olen kärkkynyt myös agilitypainotteista pentukurssia, mutta huonosti täällä lakeuksilla noita järjestetään. Mossesta tulee jotenkin heti semmonen agilityfiilis, vaikken ole koskaan agia harrastanutkaan. Se hyppää vaivattomasti tuolille jossa on pyörät alla, sitä ei haittaa tuolin liike ja pyöriminen ollenkaan. Mosse myös kiipeilee joka paikkaan ja hyppää yli kiertämisen sijaan ja ryömii ahtaimmistakin raoista. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää.

Naftalle sen sijaan olen kaavaillut lisää verijälkeä, sillä se harrastus on jokseenkin jäänyt unholaan. Ja toko-ryhmiä olen katsellut, jos alkaisi sitä taas harkkaamaan. Mutta keksimpäs yhden uudenkin harrastuksen..
Se on Naftalle kivaa, luontevaa ja kaikinpuolin sopivaa. Sitä voidaan harjoitella ihan itseksemme tai hyvällä tuurilla löydetään joku ryhmä. VIEHEJUOKSU! Siitä tulee Naftan uusi harrastus! Sakke saa askarrella meille startterista ja akusta ja kelasta ja narusta laitteen ja minä askartelen päähän sen härpäkkeen. Vielä on vähän kysymysmerkillä missä tätä tullaan treenaamaan mutta eiköhän me joku paikka keksitä! Uskon että Nafta innostuu hommasta.

Mosse on keksinyt itselleen ihan oman harrastuksen. Sen nimi on 5min/lelu. Se hakee lelukopasta lelun, menee sohvalle tai sänkyyn tai keittiöön tai ihan mihin vaan, järsii sitä 5min, kävelee takaisin kopalle, ottaa uuden lelun, leikkii sillä 5min ja kuvio jatkuu niin kauan että lelukoppa on tyhjä. Täällä on siis ihan turha yrittää siivota, sillä aina kun kopassa on enemmän kuin yksi lelu, Mossen treenit alkaa. Seuraavaksi taidankin opettaa sen keräämään kaikki lelunsa takaisin koppaan..

Naftan mielestä Mosse on päivä päivältä mukavampi leikkikaveri, kun enää se ei ole niin pieni. Pojat leikkii joka päivä yhdessä ja monta kertaa. Tänä aamuna leikit näyttivät tältä:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti