perjantai 13. huhtikuuta 2012

Karhunpoika sairastaa

Toisena pääsiäispäivänä tehtiin laavuretki kavereitten ja heidän Sisu-labbiksen kanssa. Pojat saivat laavulla kaverikseen myös Ruusa-vesikoiran.
Juuri pääsin päivittelemästä miten kiva ja huoleton Naftan kanssa on liikkua, kun se ei syö luonnosta tai lenkkipolulta mitään löytämiään herkkuja, roskia tai yhtään mitään mikä ei tule ihmiseltä. Olisi kannattanut koputtaa puuta..
Nafta löysi laavun läheltä metsästä makkaraa(?) tai jotain minkä sitten päätti pistellä poskeensa. Illalla sitten olikin koiran vatsa ihan kuralla. Iltaruuaksi keitettiin sille riisiä ja mauksi tonnikalaa. Sekaan tehobaktia ja jälkiruuaksi inupektiä. Seuraavana iltana masu oli jo parempi mutta koira selvästi vähän uuvuksissa.
Keskiviikkona Nafta oli jo virkeä ja ruoka maistui hyvin.
Illalla jostain juolahti mieleen, että Nafta täytyy madottaa. Ei siinä sitten ajateltu ollenkaan että voisi olla hyvä odottaa muutama päivä vatsataudin jälkeen kun jo kaivettiin laatikosta drontal comppia.

Muutama päivä aikaisemmin keskusteltiin kaverin kanssa eri matolääkkeistä ja kehaisin miten helppo tuo drontal comp on, kun 1,5tablettia riittää Naftan kokoiselle koiralle. Meillä kun ei tahnat tahdo kelvata.
Kaveri siinä mainisti että on kuullut drontal compin olevan monille herkkävatsaisille liian voimakas.. "Ei Naftalla oo ikinä mitää tullu, sillä on rautainen vatsa.." Ja taas olisi saanut koputtaa puuta.

Seuraavana yönä Nafta oksensi ainakin 6kertaa. Koko vatsalaukku tyhjeni eteisen, olohuoneen ja keittiön matoille sekä sohvalle. Mutta onneksi meikäläinen oli kaikesta autuaan tietämättömänä unten mailla ja siivoushommat jäi Sakelle.
Nafta saa olla nyt ihan riisi-tonnikala-naudanmaha ruokavaliolla jonkin aikaa ja sitten kun masu on varmasti kunnossa, hankitaan uusi matolääke. Ehkäpä kokeillaan axiluria..

Eilisen päivän Nafta oli vielä melko uuvuksissa. Ruoka onneksi kuitenkin maistui ja vähän poika jaksoi leikkiäkkin. Huomenna minä lähden vaasan näyttelyyn ja Nafta saa jäädä Saken kanssa lepäilemään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti